KOKEMUKSET

Matti Nevala

Espoo

"Suosittelen lämpimästi Juuson fysioterapiaa, kun haluat harjoitella tavoitteellisesti ja pitää itsesi paremmassa kunnossa. Juuso on joustava ja ammattitaitoinen fysioterapeutti, joka ei jätä asiakastaan pulaan."

Jussi-Pekka Rode

Helsinki

"3/4 vuotta harjoitellut tämän miehen ohjauksessa. Korona-aikana siirryttiin ulkoharjoituksiin ja mies laitetaan juoksukuntoon. 

Voin kaikille lämpimästi suositella! Juuso on kuunnellut ja laittanut elämääni kuntoon. Voin paremmin kuin pitkään aikaan."

Toni Niemi

Helsinki

"Juuson valmennuksen avulla olen saanut itselleni säännöllisen treenirytmin, jota haluan noudattaa. Ohjelmat vaihtuvat riittävästi sisällöltään sekä toistomääriltään. Kuntoni on mennyt parempaan suuntaan, enkä ikinä olisi yksin saanut samoja tuloksia. Onneksi treenimme jatkuvat yhä."

Sirpa Välimaa

Helsinki

"Juuso on toiminut minun valmentajana lokakuusta 2018 saakka. Aikaisempiin valmentajiini verrattuna Juuso on tuonut valmennukseen kokonaisvaltaisen otteen ja koko monipuolisen asiantuntijuutensa niin kuntoharjoittelusta, ravinnosta kuin mielen hyvinvoinnista tavoitteellisessa valmennuksessa. Hänen fysioterapeutin ja PT:n tutkintonsa ovat tuoneet hänelle erityisosaamista kuntoutuksesta loukkaantumisen jälkeen ja harjoitteiden soveltamisesta fyysisillä rajoitteilla. Ensimmäistä kertaa minulla on valmentaja, joka on oppinut tuntemaan minut niin hyvin, että osaa räätälöidä yhteistä valmennusmatkaamme juuri tavoitteideni näköiseksi. Juuso tekee töitä suurella sydämellä, mahtavalla asenteella ja hyvällä huumorilla. Pahimman rääkinkin jälkeen olen lähtenyt salilta hymy huulilla. Juuso on timantti, ja voin lämpimästi suositella hänen valmennuksiaan - jos ei tulosta tule, niin voi katsoa itse peiliin."

Riikka

"Hakeuduin treenaamaan Juuson kanssa, koska jalkateräkipujen takia en pystynyt juoksemaan säännöllisesti. Pitkäaikaisen jalkaterän virheasennon korjaaminen on pitkä projekti, mutta treenaaminen ei ole käynyt tylsäksi, vaan päin vastoin. Olen innostunut kuntosaliharjoittelusta, joka on aikaisemmin tuntunut tylsältä velvoitteelta. Oman kehityksen huomaaminen on ollut todella motivoivaa.

Olen oppinut paljon ja saanut Juusolta monipuolista ja asiantuntevaa ohjausta, jonka ansiosta olen pystynyt löytämään kehoni heikot kohdat, parantamaan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja liikeratoja. Nyt olen pystynyt aloittamaan taas juoksemisen, mikä on valmennukselle paras mahdollinen lopputulos. Olen saanut valmennuksesta irti paljon enemmän kuin mitä etukäteen toivoin."

Asiakaspalautteet

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita